Näytä sivun lähdekoodi Vanhat versiot Paluulinkit Tämä on vanha versio dokumentista! Neuvis 7/17 Kokous pidettiin 4.12.2017 alkaen klo 17:00 TOASin neuvottelutiloissa. Valittiin asukastoimi-aktivaattorin hakemukset, joihin aiotaan investoida. Nämä olivat seuraavat: Timontalot: Kerhohuoneen pävitys, 100 euroa (haettu 700 euroa). Trikootalo: Pingispöytä, 185 euroa (haettu 200 euroa). TTornit: Videopelejä, 80 euroa (haettu 100 euroa). Wäinölä: Biljardipöydän ehostus, 235 euroa (haettu 250 euroa). Vuoden kohde valittiin ja voittajaksi äänestettiin Wäinölät tunteikkaan esityksen jälkeen. TTornit oli mukana vahvana ehdokkaana. Hallitus: Tytäryhtiöt ovat yhdistymässä. Toimitusjohtajan tulospalkkiota käsitellään. SOANK: Seuraava seminaari Oulussa ensi vuoden puolella. SOANK on ollut vaikuttamassa asumistuen osa-asunnon normin vastustamiseen. Rakennustoimikunnan roolia tullaan pian käsittelemään. TOAS:n hallitusta on päivitetty uusilla jäsenillä. OmaTOAS-palvelu esiteltiin ensimmäistä kertaa neuvottelukunnalle. Asiakaspalvelupäällikkö Pia Ylimäki näytti kuvia palvelun käyttöliittymästä ja kertoi, että tarkoitus olisi siirtyä tämän käyttämiseen jo vuodenvaihteessa kaikissa kohteissa, jolloin näiden mahdolliset jo olemassa olevat varausjärjestelmät otetaan pois käytöstä (mm. savaki). Sen avulla asukkaat tulisivat jatkossa hoitamaan vuokra-asiat, vika-ilmoitukset sekä saunojen ja pesutupien varaukset. Asukkaille on jo tiedotettu asiasta erillisellä sähköpostilla ja palvelua on säädetty valmiiksi viimeisten viikkojen aikana. Kokouksessa edustajat kysyivät muutamia kysymyksiä ja muutamia vastauksia saatiin suurimpiin huolenaiheisiin. Asukastoimikunnilla ei tule ensinnäkään olemaan erityisoikeuksia tähän, jolloin kaikki muutokset ja varaukset täytyy pyytää TOAS:lta ja myöskään viestintä asukkaiden kanssa tämän kautta on mahdotonta. TOAS on kuitenkin luvannut olla tiiviissä yhteistyössä asukastoimikuntien kanssa, mutta saattaa evätä pyyntöjä äärimmäisissä tapauksissa. Myöskään ensikosketusta asukastoimikunnille ei anneta ja tarkoitus onkin antaa kommentteja palvelusta jälkikäteen, kun omaTOAS on otettu jo käyttöön, jolloin mahdolliset ongelmat voidaan korjata. TOAS toivookin, että palvelua voidaan kehittää tehokkaasti asukkaiden kanssa. Tässä kohtaan TOAS ei antanut muuta tietoa palvelusta. Esimerkiksi tietoturvaratkaisut tai miten toiminnot toimivat (esimerkiksi miten varataan saunavuoroja) ei kerrottu tarkemmin, joten nämä nähdään vasta vuodenvaihteessa. Huomiotavaa on myös se, että myös TOAS:n hallituksen asukas-edustajat saivat nähdä järjestelmän ensimmäistä kertaa kokouksessa. OmaTOAS tulee saamaan myös mobiilisovelluksen, josta kerrottiin myöhemmin kokouksen jälkeen, mutta ei tiedetä mille alustoille tai kuinka kattava se tulee olemaan. Puheenjohtaja Atte Nikkilä lopetti tähän vuoteen ja TOAS palkitsi hänet diplomilla. Seuraavan kokouksen kutsuu TOAS:n hallituksen puheenjohtaja.