Neuvis 4/2009

Asukastoimikuntien neuvottelukunta kokousti neljännen kerran 10.11.2009.

Neuvikselle valittiin uusi sihteeri edellisen muuttaessa pois, tehtävään valittiin Antti Heinikkala. Rakennustoimikunnan edustajalle valittiin uudeksi varajäseneksi vuoden loppuun asti Veli-Matti Liukka.

Kokouksen kiinnostavin anti oli TOASin vastine lievää kohua herättäneeseen vaalirahoitusselvitykseen. Pia Ylimäki esitteli selvitystä säätiön osallistumisesta vaalirahoitukseen vuosina 2005 – 2008. Selvitys osoitti suoritettujen maksujen liittyneen TOASin normaaliin toimintaan ja maksettujen summien olleen hyvin kohtuullisia. Rahojen käytöstä on päättänyt toimitusjohtaja. Selvitys osoitti, ettei TOAS ole osallistunut kenenkään ehdokkaan vaalityöhön. Seminaarit ovat olleet koulutus- ja verkostoitumistapahtumia, joihin toimitusjohtaja on osallistunut laadukkaiden puhujien ja ohjelmatarjonnan vuoksi, eikä niitä ole valittu järjestäneiden yhdistysten puolueyhteyksien perusteella. TOASin toimitusjohtaja tai hallituksen puheenjohtaja eivät ole puolueiden jäseniä tai osallistu aktiivisesti poliittiseen toimintaan.

Maksut koostuvat pääosin osallistumisista Kokoomuksen sekä SDP:n tukiyhdistysten vuosittain järjestämiin seminaareihin. Vuonna 2008 seminaarien lisäksi tukiyhdistyksiltä oli hankittu yksi taulu, maksettu lehti-ilmoitus opiskelija-asumista käsittelevästä seminaarista ja hankittu lippuja pormestarikampanjan illanviettoon. Summat jäivät vuosittain alle 2500 euroon. Vertailun vuoksi selvityksessä mainittiin TOASin käyttävän koulutukseen ja markkinointiin vuosittain noin 200 000 euroa, koko säätiön liikevaihdon ollessa on noin 29 miljoonaa euroa. Korjaus- ja hoitokulujen osuus liikevaihdosta on noin 13 miljoonaa.

Puheenjohtaja välitti asukastoimikuntien neuvottelukunnan palkkaaman tilintarkastajan Hannu Lambergin kommentit, joiden mukaan selvityksessä ei ollut huomautettavaa.
Neuviksen kannanottona rahankäytön, kuten seminaareihin tai muuhun poliittisen tahon järjestämään toimintaan osallistumisen, tulee jatkossakin olla perusteltua. Suoraa rahallista tukea puolueille pidetään paheksuttavana.

Asukasedustajien terveisiä:

Muiden esille tulevien asioiden yhteydessä keskusteltiin ongelmista kierrätyksessä ja jätteiden lajittelussa sekä pohdittiin mahdollisuutta monikielisten opasteiden laatimiseen tilanteen ratkaisemiseksi. Kokouksessa keskusteltiin myös TOASin myöntämän juhlarahan avulla tehdyistä hankinnoista eri kohteissa sekä pohdittiin lyhyesti tavaroiden merkitsemisestä ja ankkuroinnista paikalleen siten, että esineet ovat käytettävissä mutta myynti- ja anastuskelvottomia.

Kohteiden hissien ongelmista keskustellessa kiinteistöpäällikkö Pasi Jokinen kertoi yleisesti hissien vauriokorjauksista. Käytöstä johtuvaa kulumista ja sen aiheuttamaa huollon tarvetta on mahdollista hoitaa ennakoivalla huollolla, mutta ilkivallan aiheuttama korjaustarve joudutaan käsittelemään erikseen. Korjauskustannukset jaetaan syyn perusteella joko huolto- tai ilkivaltatileille, jolloin ongelman aiheuttaja on helpompi selvittää ja ryhtyä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin.

Seuraava neuviksen kokous on 1.12.2009, aiheena on asukasviihtyvyys.

- Antti Heinikkala