Kokous pidettiin tiistaina 19. maaliskuuta 2019 klo 16:30 Iidesaukio 1 ylimmässä kerroksessa, TOASin neuvottelutilassa. * Aktivaattorihakemuksia tuli neljä kappaletta, mutta olivat vanhantyyppisiä, eivätkä uudentyyppisiä, minkälaiseksi ne oli vaadittu tälle vuodelle. Haettu mm. yhteisruokailuun, pelailuun, saunomiseen ja pelien hankkimiseen. Hakuaikaa ehdotettu jatkettavaksi, että tulisi TOAS:n 60v-juhlavuosikin mukaan hakemuksiin. Toimitusjohtaja piti pienen puheen TOAS:n historiasta ja kaupungin ilmeestä, joista opiskelijat ovat niitä näkyvimpiä ja TOAS haluaa olla sitä tukemassa näkyvästi jatkossakin. * TOAS:n juhlapäivä on 16.5.2019 * Esitelty TOAS 60v laneja, mutta tekijöistä pulaa, josta saa ottaa yhteyttä make90.hyttinen@gmail.com, jolloin voin lähettää hakemuksen, budjetteineen, mutta ilman tekijöitä ei tule mitään. * Mietitty onko TOAS asukkaita jo 3. sukupolvessa * Energiansäästökampanja 2020: Jätteiden kierätys, seuranta luultavasti painon ja hinnan mukaan, kallein jäte on se ylimääräinen ja sekajäte. * Heitetty asumisen opas videoiden teko. * Kysyttiin onko vedensäästökampanjat oikeasti vaikuttaneet pitkällä aikavälillä. * Koulutustapahtumana on Kalevan uuteen opiskelijakohteen rakennustyömaahan tutustuminen, jonka jälkeen Domuksella kokous. Ehdotettu toukokuun 22. päivän keskiviikkoa. * Puurakentamisesta ollut keskustelua TOAS:n hallituksen kokouksessa. * Tampereen kaupunkivaltuuskunta haluaa olla hiilineutraali jo HUOMENNA * Hippoksen kaava on kesken, hippos tulee olemaan TOAS:n suurin kohde koskaan tähän mennessä ja kutsuttu suunnittelijoita ja rakentajia yhteiseen kokoukseen, josta on tullut paljon positiivista palautetta ja ideoita. * Uuden domuksen kerhohuoneelle yritetty murtautua, oveen jäänyt selkeät jäljet, mutta murtosuoja estänyt pääsyn tällä kertaa. * Kerrottu TTornien grafiittivandalisoija voi ehkä jäädä kohta kiinni. * Kehuttu, että TTornien talvikunnossapito ollut hyväksyttävällä tasolla tänä vuonna. * Kerrottu, että TTornien asukastiedotteet eivät tule sähköpostilla luetettavasti perille, koska alle neljännes saa ne. * Toivottu uusien kerrostaloasukkaiden ABC:tä, jossa on ne yleisimmät pelisäännöt miten kerrostaloissa eletään. Sellainen annetaan sähköisenä, mutta sisältää kaiken. Informaatiotulva? * Asukkaiden valitsema valvoja on poistunut monta kertaa. Edelleenkin etsitään, mutta kuulemma firmasta mistä heidät on valittu löytyy edelleen ehdokkaita. * Polkupyörien kevät siivous tulee, koska osaan kohteisiin tulee runkolukitukseen sopivia pyörätelineitä. * Kun lumet sulavat, niin voi tilata roskalavoja kohteisiin. * Vanhojen varastoitujen pyörien poisto ENSIN! * Vikailmoitus on aina oikein, koska sieltä ohjataan TOAS:lle, jos se ei kuulu heille * Tuulanhovissa ei oltu avattu ovea palolaitokselle, vaikka asukkaat ovat kotona. * TOAS:a kiinnostaa onko asukkailla kiinnostusta urheilutapahtumiin ostaa lippuja kaksi yhden hinnalla, jos he pyrkivät tämmöisiä järjestämään. * 23.8. on särkkäpäivä asukkaille * 2.4.2019 olisi seuraava neuvottelukunnan kokous klo 16:30.