Kokous pidettiin tiistaina 18. syyskuuta 2018 klo 17:00 Iidesaukio 1 ylimmässä kerroksessa, TOASin neuvottelutilassa. * Energiansäästökampanjassa Tekniikantornit olivat tähän mennessä vähentäneet kulutustaan 9%, vastaavasti taas Tieteentornit ovat lisänneet kulutustaan 1%, verrattuna edelliseen vuoteen. Kampanja palkkiona kohteemme asukasluvulle on 100€, joka tuplaantuu jos ylitämme 10% Tekniikantornien kohdalla. Alle 2% säästöstä ei makseta palkkiota, myöskään rangaistusmaksua ei toistaiseksi otettu käyttöön. * Vuoden 2019 energiansäästökampanja on veden-, sähkön- tai lämmityskustannukseen pohjautuva tai niiden yhdistelmä. Kampanja tulee perustumaan voittavaan julistekisaan. Julistekisa julkaistaan seuraavassa TOAS uutiskirjeessä ja sen lähettämisen jälkeen on kuukauksi aikaa lähettää osallistumisensa TOAS:lle. Palkintona ehdotettu 150€ lahjakorttia ja lohdutuspalkintona elokuvalippuja. * TOAS:n tilinpäätös 2018 osalta on ylijäämäinen 4M€, josta puuttuu joitakin kertaluontoisia myyntejä miljoonien edestä. Talouden ylijäämän ja Toasin strategisen suunnitelman mukaan, 20% alhaisempi keskimääräinen vuokrahinta kuin yksityisellä, vuokrankorotuksia ei tehdä 3. vuotena peräkkäin. 2019 talousarviossa vuokratulot pienentyvät parin kohteen poistumisen takia, mutta puuttuvat ylimääräiset voitot puskuroivat tätä menetystä. * TOAS täyttää 60-vuotta, joten tämän seurauksena 2019 tullaan kuukausittain näkemään TOAS:n järjestämää tapahtumaa ja TOAS uudistaa web sivustonsa ilmeen kokonaan. * Kokouksessa keskusteltiin ns. kierrätyshuoneista / paikoista, jossa käyttötavara siirtyy toiselle asukkaalle käyttöön ja TOAS halusi tietää näiden huoneiden toimivuudesta. Tuloksena oli, että osassa paikoista kierrätys toimii jotenkuten ja toisissa taas huone täyttyy roinasta liiallisesti. * TOAS halusi tietää myös miten yhteilöllisyys muodostuu kohteissa, vai muodostuuko ollenkaan, ja haluisi tietää pitääkö TOAS:n tätä tukea jotenkin esim. erilaisilla kerhohuoneratkaisuilla. Vastaus jäi epäselväksi, koska jokaisessa kohteessa se toimi erilailla. * Asukasaktivaattori ja vuoden kohteen ehdotukset tulee lähettää 15.11.2018 mennessä ulla.leppanen@gmail.com * OmaTOASia kehitetään jatkuvasti eteenpäin myös tulevaisuudessa ja uusia projekteja sen suhteen aloitetaan kunhan vanhat ensin saadaan pois alta. * TTornit kiitteli TOAS:a asentamistaan sähköistä Pikkuholviin, DEF-tornien saunojen kunnostuksesta ja postilaatikoiden muokkaamisesta (kalteva pelti postilaatikoiden päällä) * Saara Puonti ilmoitti, että hänet saa kutsua Facebookissa kohteiden asukasryhmiin, itse hän ei liity avoimenkaan ilman pyyntöä.