====== Neuvis 1/11 ====== Vuoden ensimmäisen neuviksen anti koostui pääosin henkilövalinnoista: * Puheenjohtajan tehtävän otti hoitaakseen Mika Ekman(Centrum), varapj Pekka Sillanpää(Paavola) ja sihteeri Petteri Hiltunen (Ilmari). Sekä valittiin lisäksi vt. sihteeri tähän kokoukseen Antti Kiiskinen. * Ylintä valtaa käyttävään elimeen eli TOASin valtuuskuntaan asukasjäseniksi valittiin Jarkko Rikala (varahenkilö Suvi Santajärvi) ja Antti Kiiskinen (varahenkilö Veera Felberg). * Rakennustoimikuntaan valittiin Suvi Santajärvi ja allekirjoittanut. Kokouksiin osallistuvan varaedustajan tehtävän otti hoitaakseen Kimmo Peltonen. * Ilmoitusasioita * TOAS ilmoitti vuoden 2010 palkkiot neuvisedustajille suuntaa-antaviksi tälle vuodelle. * Energia-asiat: * Energia-asioista tuli taulukkotietoa, jonka mukaan Tekniikantornit olivat säästäneet sähköä 160 euron edestä (5% säästöstä), joka jaetaan asukastoimikunnalle. Vedessä ja lämmössä säästöä ei ollut saatu. Tieteentornit ovat niin uusi kohde, että niistä ei vastaavaa dataa vielä ollut - ensi vuonna sitten myös niistä voidaan saada säästöjä. Myös rakennusten energialuokat ilmoitettiin, Tekniikantornit ovat luokassa E 182:lla pisteellä, TOAS:n keskiarvon ollessa luokassa D 170:llä pisteellä. * META * Määrärahojen käyttökohteista puhuttiin, seuraavassa kokouksessa pohditaan esitystä rahojen laajemmista käyttömahdollisuuksista, myös "tontin" ulkopuolelle, esim. karting/teatteri (osa maksusta, kuhan riittävästi osallistujia). Ravintolailtoja eikä risteilyitä hyväksyttäisi kuitenkaan jatkossakaan. Tavoitteena pitää ASMTK kaikkien asukkaiden hyväksi olevana juttuna. Vaikutusta lähinnä keskustan kohteille, joilla ei pihaa - ei siis mahdollisuuksia monipuolisuuteen kuten meillä - mutta hyvä lisä meillekkin. Myös isoja hankintoja tuotiin esille, että niitä TOAS suosittelee ASMTK määrärahojen käyttökohteeksi, esim. meidän videotykki oli hyvä hankinta. * TOAS:n taholta idea mahdollisista digitaalisista ilmoitustauluista uusissa kohteissa - ehkä jopa vanhoihin (saunavuorot ja ilmoitusasiat näillä, Oulussa käytössä) Juho Keitaanniemi\\ Tekniikankatu 16 B66\\ IRC: jukeitaa\\ email: etu.suku@tut.fi